Highgate

Highgate
Highgate Hill -katua Highgaten keskustassa.
Highgate Hill -katua Highgaten keskustassa.
Kaupunki Lontoo
Muodollinen kreivikunta Suur-Lontoo
Lontoon kaupunkipiiri Camden
Haringey
Islington
Koordinaatit 51°34′19″N, 0°08′42″W
Kartta
Highgate

Highgate on asuinalue Pohjois-Lontoossa, Camdenin, Haringeyn ja Islingtonin kaupunkipiirien rajalla, kahdeksan kilometriä Charing Crossista pohjoiseen.[1][2] Se rajautuu lännessä Hampstead Heathiin ja pohjoisessa Highgate Woodin ja Queen’s Woodin metsäalueisiin.[3][4] Sen naapurikaupunginosia ovat esimerkiksi Muswell Hill, Archway ja Hornsey.[2]

Kaupunginosa sai alkunsa ja luultavasti myös nimensä tulliportista, jonka Lontoon piispa pystytti Highgaten kukkulan laelle. Tulliportin ympärille syntyi kylä, joka sulautui 1800-luvulla osaksi Lontoota.[1][5] Alue on onnistunut silti säilyttämään kylämäisen luonteensa aikojen saatossa.[1]

Highgatessa on elänyt monia tunnettuja henkilöitä, mistä kertovat rakennusten seiniin kiinnitetyt siniset muistolaatat ja Highgaten hautausmaalle haudatut kuuluisuudet, kuten Karl Marx ja Michael Faraday.[1] Se on Lontoon kalleimpia asuinalueita ja houkuttelee yhä julkisuuden henkilöitä – siellä ovat asuneet esimerkiksi muusikko Harry Styles, näyttelijä Jude Law, huippumalli Kate Moss ja televisiokokki Jamie Oliver.[6][7]

Bussien lisäksi Highgateen pääsee Lontoon keskustasta 15 minuutissa Northern Linen High Barnetin haaraa pitkin. Highgaten metroasema sijaitsee kaupunginosan pohjoisosassa, 10 minuutin kävelymatkan päässä sen keskustasta. Highgaten kautta kulkee myös Lontoosta Edinburghiin johtava A1-tie.[2]

  1. a b c d Highgate Encyclopaedia Britannica. Viitattu 17.2.2023. (englanniksi)
  2. a b c Moving to Highgate: Area Guide Mashroom. Viitattu 18.2.2023. (englanniksi)
  3. Hampstead Heath map (PDF) City of London. Viitattu 17.2.2023. (englanniksi)
  4. Highgate Neighbourhood Plan (PDF) (s. 46) City of London. Viitattu 17.2.2023. (englanniksi)
  5. A Brief History of Highgate Hornsey Historical Society. Viitattu 17.2.2023. (englanniksi)
  6. Ivey, Prudence: Highgate and Hampstead boast two of Britain’s 10 most expensive streets Ham & High. 26.8.2014. Viitattu 17.2.2023. (englanniksi)
  7. Mason, Daisy: Where London's celebrities live: Highgate Foxtons. 28.7.2017. Viitattu 17.2.2023. (englanniksi)

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search